Ah, mikä vappu mulla onkaan takana. En oikein tiedä edes, mistä alottaisin kertomaan viimeisen parin päivän tapahtumia, mutta hauskaa on ainakin ollut! Perjantaina pidin töistä vapaata ja osallistuttiin kaveriporukan kanssa Akateemisen mölkyn kisoihin. Meillä meni aluksi niin hyvin, että hihkuttiin ihan innoissaan voittamatonta mölkkyosaamistamme, kunnes hävittiinkin traagisesti yhdelle törppöjengille. Toisaalta päästiin häviön myötä syömään nopeammin, joten all is good hah.
Eilen vietin illan koulukavereideni kanssa nauttien ihanasta auringosta, jokirannasta ja myöhemmin tanssilattian jumputuksesta. Tänään raahauduin vielä vappubrunssille, josta kipitin kuitenkin kotiin kuolemaan jo viiden aikaan - vanhuus ei tule yksin ja kahden päivän kosteiden karkeloiden jälkeen halusin jo yksin tuhisemaan vällyjen väliin. Turussa on muuten koko viikonlopun ollut niin älyttömän hyvät säät (+16-18), ettei voi muuta kuin hymyillä. Toivottavasti kaikilla teilläkin oli ihan huippuhyvä Valburgin päivä (...koska en voinut sanoa enää vappu).




Palataan kuitenkin vielä viikko sitten olleeseen Indiedays Inspiration Dayhin. Tuntuu hassulta kirjoittaa tästä, kun suurinpiirtein kaikki muut bloggaajat on jo postauksensa rustanneet. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan eikös? IID:ssa oli myös harvinaisen kivaa! Ympärille löytyi hauskoja ja aitoja ihmisiä, joiden kanssa sai dorkailla ihan rauhassa - parasta. Shoutout erityisesti Roosalle, jolla tuntui olevan yhtä huono huumorintaju, kuin mulla - myös parasta.






Sidenote: Harkitsin hetken Olympuksen ostamista ihan vain tuon ihanan kamerahihnan takia. Muutenkin yhteistyökumppaneiden pisteet oli tänä vuonna todella onnistuneesti toteutettu ja niitä oli oikeasti mielenkiintoista kierrellä (voisipa tähän asettaa ääniviestin, jossa totean hyvin möreään ääneen "tämä ei ole maksettu mainos"). Kotiin raahasin tuolta säkillisen ilmaista krääsää, josta suklaat, pähkinät ja jäähilesiiderit ovat kaikki kummasti jo uponneet parempiin suihin. Ihme ja kumma. #Kesäkuntoon 2089 (meinasin tehdä tähän hyvin mauttoman luurankovitsin, mutta jätetään nyt sikseen tällä kertaa)
Odotan kyllä innolla seuraavaakin blogitapahtumaa, sillä tämä oli ainakin mun näkövinkkelistäni todella onnistunut. Voimakasta arkiviikon alkua kaikille, me pystytään tähän!