Hehee, ne jotka tulivat tänne romantiikannälkäisinä klikkiotsikon perässä, niin pahoittelut - teitä on kusetettu! Karuakin karumpi fakta on, ettei tästä blogista löydy vieläkään mitään sen romanttisempaa, kuin tämä asu. Ai ai, taisi osua pilkka nyt kyllä mun omaan nilkkaan, koska a) olen vieläkin sinkku b) äskeinen vitsi on ala-arvoinen Ö-luokan vitsi.

housut BikBok

paita KappAhl

takki Zara 

Eiköhän taas päästetä oikein kunnon 22-vuotiaan aivopieru tähän tekstikenttään, here we go. 

Ensinnäkin, mä ihan hirveästi tykkään tästä romanttisesta asusta. Tämä on hyvin outoa monestakin syystä, mutta lähinnä siksi, etten ole koskaan ollut Romantiikka_fani_94, if you know what I mean. En kiellä, etteivätkö rakkauden löytäminen, ja siitä nauttiminen, olisivat olleet oman elämäni bucket listillä jo lapsesta lähtien, mutten ole koskaan maanisesti etsinyt elämäni miestä (tai miksei naistakin, ei sitä koskaan tiedä). Itsestäni on jo pitkään tuntunut, että monet etsivät paniikinkaltaisessa tilassa sitä elämänkumppania, jonka kanssa jakaa ilot, surut, pierut ja pizzat. Ja samaan aikaan itse makaan himassa yksin piereskellen ja mutustaen harvinaisen tyytyväisenä sitä pizzaa. Mulle jää enemmän, typerä ajatus, että haluaisin jakaa. Pyh. 

Mietin vaan, että löytyykö se elämän mullistava rakkaus joka kiven kääntämällä vai muuttaakohan se järkyttävä metsästyksen tavoitteellisuus lopulta omaa suhtautumista tulevaan kumppaniin? Tiedättekö sama juttu, kun lähden ostamaan kaupasta päättäväisenä mozarellapakastepizzaa, se onkin traagisesti loppu ja lopulta päädyn auvoisen tyytyväisenä mutustelemaan vihannespizzaani, unohtaen täysin alkuperäisen tavoitteeni nautiskella mozarellan ihanan venyvästä juustosta. Oman perstuntumani mukaan, parisuhteen tietoinen tavoittelu on saattanut johtaa siihen, että tyydytäänkin johonkin, mikä eroaa täysin alkuperäisestä haaveesta. Enkä nyt tarkoita tilannetta, jossa maalaillaan ensin Pete Parkkosta poikaystäväksi, mutta tyydytäänkin naapurin Penttiin. Vaan likemminkin tilannetta, jossa ollaan valmiita luopumaan omista haaveista, tavoitteista ja mieltymyksistä, koska hinku parisuhteeseen on niin kova. 

Tietenkin jokainen ihminen on tämänkin suhteen erilainen ja joillakin tällainen joustaminen toimii ja onkin avain onneen. Itse jo monta vuotta yksin asuneena en kuitenkaan koe olevani valmis joustamaan niistä itselleni tärkeistä jutuista toisen vuoksi. Elämäni hulluna koiranaisena on siis alkanut. 

Istuessani tässä kirjaston kovalla puupenkillä pohdin kahta asiaa 1) miksi koulujärjestelmämme asettaa niin paljon paineita toisen asteen koulutuksesta korkeakouluun siirtyville 2) mihin olen hukannut oman motivaationi tehdä koulun suhteen yhtikäs mitään. Vielä lukioaikoinani olin sellainen, mitä joku voisi kutsua hyvin vanhentuneesti "hikipingoksi" ja motivaatio oli kovempi, kuin tämänhetkinen himoni Classicin toffeejädeen. Eli nyt puhutaan jo aika kovista asioista. Itse sykin lukioni kunnialla loppuun Laudaturin papereilla ja selkeästi yli yhdeksikön paremmalla puolella olevan keskiarvon turvin. Mihin tämä johti? Tragikoomisen rehellisenä vastauksena voin todeta, että ei yhtikäs mihinkään. Paloin loppuun rakkaan ihmisen sairastumisen ja muiden henkilökohtaisessa elämässä kohtaamieni tekijöiden johdosta ja päädyin slurbailemaan AMK:hon. En siis tarkoita, että AMK:ssa olisi suoranaisesti mitään vikaa. Tiedän vain faktaksi, että, jos en olisi kirjoitusten jälkeen ollut niin kulutettu loppuun, olisin helposti päässyt hyppäämään itselleni paremmin sopivaan, akateemisempaan, koulutukseen. If you know what I mean. 

Ajan myötä olen itse kuitenkin osannut antaa itselleni anteeksi tämän koulu-urani retkahduksen, joka aluksi stressasi minua enemmän kuin sen todellakaan pitäisi. Tässä pääsykoeurakkansa alottaneiden nuorten keskellä pohdin kuitenkin väkisin, kuinka moni tämänkin kirjaston pänttääjistä polttaa itsensä loppuun tavoitellessaan sitä unelmien koulupaikkaa, mitä on programmoitu tavoittelemaan ihan 7-vuotiaasta lähtien. Toivottavasti ei moni. Mietin tässä vain pienen pääni turvin, olisiko rennompi suhtautuminen nuoren opintoihin kuitenkin terveellisempi lähestymistapa suuremmalla asteikolla? Voisiko välivuoden demonisoinnin lopettaminen nostaa rehellisen motivaation kasvamista ja pienentää nuorten ahdistuneisuuttaa kouluun pääsystä? 

Näiden pohdiskelujen tarkoituksena ei ole todellakaan tuomita suomalaista koulutusjärjestelmää, joka on mielestäni kokonaisuutena erinoimaisen toimiva kokonaisuus. Rupesin vain pohtimaan, että onko suorituspaineiden luominen tässä mittakaavassa todella paras lisäys alle parikymppisten elämäntilanteeseen... Mulla nimittäin tulee myötäahdistus jo pelkästään tätä ylitehokasta 8 eri värin yliviivaustussikilpailua katsoessani. 

Mutta joo, pointtina oli, että mulla on uusi takki. Ja, että on varmasti liian aikaista käyttää sitä. Adjöö. 

(Mitä diggaatte mun otsikosta? Omasta mielestäni oli taas hulvattoman hauska juttu)

Ette kyllä ikinä arvaa, missä olin lauantaina. Arvasit oikein, jos veikkasit Etelänapaa. Viitsi vitsi (ja vielä kovin huono sellainen) olin muiden bloggaajien tapaan Indiedaysin Inspiration dayssä ja Blog Awardseilla Kattilahallissa. Ja oli muuten aivan älyttömän kivaa! Löysin jopa perillekin, joka oli mielestäni aika vahva alku koko tapahtumalle. Olin sopinut hyvissä ajoin (päivää ennen) kenen kanssa kiertelen Kattilahallia, mutta mun suunnitelmat itse asiassa muuttui ja päädyin kekkaloimaan niin Saijiksen ja Iiriksen ja Roosan ja Jeren ja Ennin ja Annin ja Sofin ja Juulian ja Lindan ja Vilman ja Essin ja ja ja kanssa. Jos joku nyt kysyy, miksi en linkannut heidän blogejaan, niin rivien välistä tai suoraan seuraavasta lauseesta löytää vastauksen: on maanantain, olen maanantain ulkopuolellakin hieman laiskiainen ja on maanantai.

pants KappAhl

blouse Zara 

bag Forevah 21

hat H&M

Mun matka Helsinkiin alkoi niinkin sujuvasti, että laukkasin töistä kotiin, jossa heitin matkalaukkuun asiaa yhtään miettimättä jotain erinäisiä vaatekappaleita ja juoksin junaan. Tosin en juossut junaan, vaan juoksin laiturille katsomaan, kun juna hiljaa lähti lipumaan pois Turusta. Noh, eipä tuossa. Oikea ongelma muodostuikin, kun avasin mun matkalaukun (olen edelleen laiskiainen ja haluan Suomen sisäisillekin reissuille matkalaukun, koska kantaminen on iso ei, vaikka lihaksikas Patu olenkin). Mun nopeasti valkkaamat vaatteet ei todellakaan olleet yhteensopivia ja lämpimin pakkaamani vaate oli tuo valkoinen pusero. Illalla vetelin topissa ja nahkatakissa - total success. 

Lisätunnelmia tuosta päivätapahtumasta on vielä tulossa tällä viikolla. Toivottavasti teilläkin oli yhtä huippu viikonloppu! (Roosalle kiitokset kuvista!!)