DUUNIPAIKAN VAIKUTUKSESTA PUKEUTUMISEEN

20.45

Mulla on nyt parin kuukauden ajan ollut mahdollisuus nauttia oikeasta arkirytmistä: maanantaista perjantaihin kärvistellään toimistolla ja viikonloppuisin saa tehdä juuri sitä mitä haluaa! Tämä on sopinut mulle paremmin, kuin olisin koskaan osannut aavistaakaan. Rakastan sitä tunnetta, kun voi työpäivän päätteeksi vielä tehdä jotain kavereiden kanssa tai oikeasti vaikka siivota kämppää, jos sille päälle sattuu. Viimeisintä tapahtuu harmittavan harvoin, mutta se, että on mahdollisuus arkisinkin tehdä niitä asioita, mitä haluaa, on uskomattoman huumaavaa luksusta. 

7
4 3
kaikki ZARA (heh)

Oon kuitenkin huomannut, että konttoriduuni on vaikuttanut myös mun pukeutumiseen aika huomattavasti. Arkisin pukeudun omasta mielestäni siististi ja aika klassisesti, mikä sopii itselleni vallan mainiosti, sillä tunnen oloni itsevarmimmaksi juurikin trenssiin verhoutuneena. Huomaan kuitenkin, että viikonloppuisin tulee väkisinkin laitettua sellaisia vaatteita päälle, joita ei töihin viitsi laittaa. Kuten esimerkiksi tämä asu. Aika jännä, miten sitä huomaamattaan hakee vastapainoa arjelle ihan pukeutumisesta lähtien. Olisi kiva kuulla, onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia?

Voisin tässä samassa sivuta myös hieman tätä duunipaikkaa, jossa tällä hetkellä olen. Pääsin siis harjoitteluun Turun seudulla suuresti vaikuttavan pankin markkinointiviestinnän yksikköön, enkä voi sanoa ko. harjoittelusta yhtäkään pahaa sanaa. Eikä tämä ole edes maksettu mainos! (Jos olisi, niin olisi hyvin huono sellainen, koska edes yrityksen nimeä ei mainita...) Olen tykännyt älyttömästi työnkuvastani, työkavereistani sekä työilmapiiristä. Itku tässä tulee, kun kesäkuussa koittaa lähtö. Vitsailinkin jo, että muutan sinne toimiston kaappiin asumaan. Joka tapauksessa olen hirveän kiitollinen, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden ylipäätään! 

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Hei jos olis mahdollisuutta saada asukuvia työasuista niin ne kyllä kiinnostais paljon! :) Itelläkin harjoittelu ja sen jälkeen valmistuminen edessä vuoden sisään niin inspiraatiota nuoren ihmisen "bisnestyyliin" ois kiva saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ehdottomasti on! Täytyy vaan nakittaa joku ottamaan kuvia vaikka heti työpäivän jälkeen :) Tä on itse asiassa tosi kiva kuulla, koska oon vähän miettinyt, että kiinnostaako ketään tällaiset asut!

      Poista
  2. Lippis ei taida olla Zarasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ NIIN TIESIN, ETTÄ JOKU KOMMENTOI TÄTÄ ;)!! Tosiaan lippis on Stadiumista, oikeassa olet haha :D

      Poista
  3. Mulla on tää sama tilanne, eli oon harjoittelussa toimistolla ja täällä pitää olla kyllä siistit vaatteet, ja mä en kyl yhtään fiilaa tätä toimistotyyliä.. :-D Tuntuu että nykyään viikonloppuisin tuon mun omaa tyylii enemmän esiin, kun silloin ennen harjoittelua, kun kerranki saa olla omaittensä! Kiva että viihdyt harjottelussa, itse lasken päiviä et se ois ohi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toi on kyllä tosi kurjaa :( Ei vitsi, tosi inhottavaa, ettet viihdy harjottelussasi... Onneksi nämä on vain hetkellisiä elämänvaiheita!! Mulla on taas siitä kiva, että todella tykkään pukeutua toimistotyylin mukaisesti :D Se ei tuota siis varsinaista tuskaa. Ehkä voit alkaa salaa pitämään noiden toimistovaatteiden alla jotain überrentoa printtitoppia yms heheee ;D

      Poista
  4. Vitsit toi sun harjottelupaikka kuulostaa ihan täydelliseltä! Saako kysyä opiskeletko tradenomiksi vai kauppakorkeassa? Itse opiskelen tällä hetkellä toista vuotta markkinoinnin tradenomiksi ja tuollainen harjoittelu olisi ihan unelma. Olisiko kenties vinkkejä harjottelupaikan hakuun? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kaikkien toiveiden täyttymys ja yli! Tradenomiksi ja tavoitteena olisi sitten hypätä kuitenkin lukemaan maisterit :)

      Hmm tota mun harjottelupaikan haku oli kohtalaisen tehokas: tein hakemuksen 30 minuuttia ennen hakuajan loppua ja sain paikan (enkä siis hakenut edes muualle) :DDD Eli mulla ei hirveän hyviä vinkkejä ole, muuten kuin, että kannattaa päivittää CV ja hakemus myös ulkomuodoltaan kivaan muotoon, se oli kuulemma jäänyt mieleen :) Etenkin markkinoinnin opiskelijoille se on mun mielestä todella tärkeää. Kannattaa myös seurailla esim. pankkien yms. facebookkia :) Toivottavasti sullakin kävisi yhtä uskomaton säkä!

      Poista
  5. Kuulostaa tosi mahtavalta harjottelupaikalta! :) Ihanat kuvat♥

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa kyllä mielenkiintosella, ehkä kyselen sulta joskus lisää tuosta harkkapaikasta ja työnkuvasta yms! Ja siis mäkin haluan nähä niitä asiallisia asuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikeasti todella mielenkiintoista, suosittelen tsekkailemaan pankkien markkinointiviestinnän harjottelupaikat! Pääsee tekemään, näyttää älyttömän hyvältä CV:ssä ja mä saan itse asiassa vielä kunnon palkankin eli kysy ihmeessä :D Asiallisia asuja siis tulossa :)!!

      Poista
  7. Minäkin kaipailisin inspiraatiota työpukeutumiseen! Ehdottomasti vaan bisnesasuja kehiin :)

    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhästynyt vastaus, mulla oli hieman öhöm teknisiä ongelmia :D Asia hyvinkin selvä! Hassua, että ajattelin niiden olevan useimpien mielestä jotenkin tylsiä :D Täytyykin heti alkuviikosta suostutella joku kuvaamaan ;)

      Poista
  8. Oon huomannut ihan saman! Itse teen myös toimistotöitä ja selkeästi tulee pukeuduttua eri tavalla kuin esim viikonloppusin. Toisaalta tää on kyllä mukavaa vaihtelua, mutta toisaalta välillä tulee aamusin hirveä vaatekriisi :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah en ole siis täysin hullu! Joo, ihan niinkuin sanoit, että toisaalta on tosi kiva, kun pääsee ihan reilusti käyttämään mielikuvitustaan sitten viikonloppuisin! Arkisin on kyllä tosi vaikea keksiä mitään uusia vaatekomboja, kun tuntuu, että kaikki mahdollinen on jo kulutettu läpi...

      (pahoittelut, että kommentin julkaisu on kestänyt - en ole ollut blogin ääressä koko viikonloppuna hyrr)

      Poista

LUKIJAT