JASMIN 2.0

21.13

4
12 9

13
7 6
Shoes ZARA
trench ZARA (new)
scarf ZARA

Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut paljon, niin blogin kannalta kuin muutenkin. Olen päässyt elämään hyvässä arkirytmissä tehden töitä, joista pidän huiman paljon. Toisaalta olen tapellut huippaavan pään kanssa, jonka vuoksi kolme viikkoa meni enemmän tai vähemmän silmiä siristellen. Ylä- ja alamäkiä siis, niinkuin elämässä aina. 

Blogin suhteen mulla iski vihdoin se surullisenkuuluisa seinä eteeni. Suoraan sanottuna: olen tottunut olemaan hyvä siinä mitä teen ja blogin suhteen tunsin olevani susipaska (pardon my french). Mä olen ihmisenä ihan piirun verran itsekriittinen, joten kaikki, minkä suhteen koen olevani millään tasolla huono ketuttaa ja rankasti. Paitsi kokkaaminen, siinä olen myös susipaska, eikä kyllä häirise yhtikäs millään tasolla. 

Se mikä on kuitenkin tärkeintä kaiken vit**tuksenkin keskellä, on jatkaa eteen päin. Mä en tykännyt mun vanhoista postauksista, joten poistin ne - end of story. Voi kumpa reisiläskeille voisi tehdä saman yhtä helposti. Nyt jatkan tyhjältä pöydältä ja päivittelen tänne jotain aina silloin, kun koen, että mulla on oikeasti ihan kivaa materiaalia teille annettavana. 

Haleja ja pusuja kaikille! (niille, keillä on herpes atm, lähetän vain haleja)

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Eikää, tykkäsin ihan sikana lukee sun vanhoja postauksia:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyyh ;( Oon pahoillani halusin tällä hetkellä katsoa tulevaisuuteen! Vanhat postaukset on kuitenkin yhä tallessa, joten ehkä jossain vaiheessa voin palauttaa ne takaisin teidän luettavaksi :)

      Poista
  2. Ihania kevätkuvia:) Vitsi että naureskelen taas täällä näille sun teksteille :'D Oot huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Haha, ihana kuulla! Aina yhtä mahtavaa, kun voi piristää muita jollain näin hölmöllä :D

      Poista
  3. Oisko videota mitään? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D Joo olisi. Haluaisin aloittaa myös tuben puolella alusta eli sieltäkin poistuu lähipäivinä nuo mun vanhat videot (varoitus vain) :D

      Poista
  4. Oii rakastan sun takkia, niin klassinen ja tyylikäs! <3

    http://by-rosejuliet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä niin ihana!! Sellainen vaatekappale, ettei tiedä yhtään, että mitä käytti ennen kuin oli ostanut tuon :D Toi on nimittäin joka päivä käytössä :)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Mä niin rakastan tällaisia keväisiä kuvituksia :>

    Mutta mua kyllä vähän harmittaa, että piilotit sun aiemmat postaukset, koska tykkäsin niistä :( Vaikka olinkin melko hiljainen kommentoija, ainakin välillä... Oon kuitenkin iloinen, ettet täysin lopeta kirjoittamista! Ainakin toivon, ettet lopeta, hehs. Välillä tietysti tekee hyvää aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä, koen itsekin sellaisia fiiliksiä blogin suhteen sangen usein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä niin inspiroivaa aikaa!

      Nyyh, tiedän, että moni lueskeli niitä yhä, koska ne tuotti myös aika paljon katselukertoja, mutta jotenkin en halunnut jatkaa bloggaamista, kun en tykännyt täällä olevasta materiaalista :( Ja sähän oot ihan huippukommentoija :D Mä kannatan uusia alkuja! Kannatta oikeasti kokeilla :) Saahan nuo piilotetut postaukset aina takaisin näkyviin, jos siltä tuntuu :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Oi, tulipa jotenkin tosi hyvä mieli tästä -kiitos :)

      Poista
    2. Löysin sun blogin eilen ja liityin samantien lukijaksi! Kitos ihanasta blogista ja hyvää kevättä! ❤️

      Poista
    3. Oi että ❤️ Mulla taitaa olla hormonitasapainot vähän vinksallaan, kun rupesi itkettämään :D Ihanaa kevättä myös sinulle ja muutenkin kaikkea hyvää :)

      Poista

LUKIJAT