ELÄMÄ ON YHTÄ JUHLAA

21.17

Ah, mikä vappu mulla onkaan takana. En oikein tiedä edes, mistä alottaisin kertomaan viimeisen parin päivän tapahtumia, mutta hauskaa on ainakin ollut! Perjantaina pidin töistä vapaata ja osallistuttiin kaveriporukan kanssa Akateemisen mölkyn kisoihin. Meillä meni aluksi niin hyvin, että hihkuttiin ihan innoissaan voittamatonta mölkkyosaamistamme, kunnes hävittiinkin traagisesti yhdelle törppöjengille. Toisaalta päästiin häviön myötä syömään nopeammin, joten all is good hah. 

Eilen vietin illan koulukavereideni kanssa nauttien ihanasta auringosta, jokirannasta ja myöhemmin tanssilattian jumputuksesta. Tänään raahauduin vielä vappubrunssille, josta kipitin kuitenkin kotiin kuolemaan jo viiden aikaan - vanhuus ei tule yksin ja kahden päivän kosteiden karkeloiden jälkeen halusin jo yksin tuhisemaan vällyjen väliin. Turussa on muuten koko viikonlopun ollut niin älyttömän hyvät säät (+16-18), ettei voi muuta kuin hymyillä. Toivottavasti kaikilla teilläkin oli ihan huippuhyvä Valburgin päivä (...koska en voinut sanoa enää vappu). 

IID2 IID6 IID9
IID12

Palataan kuitenkin vielä viikko sitten olleeseen Indiedays Inspiration Dayhin. Tuntuu hassulta kirjoittaa tästä, kun suurinpiirtein kaikki muut bloggaajat on jo postauksensa rustanneet. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan eikös? IID:ssa oli myös harvinaisen kivaa! Ympärille löytyi hauskoja ja aitoja ihmisiä, joiden kanssa sai dorkailla ihan rauhassa - parasta. Shoutout erityisesti Roosalle, jolla tuntui olevan yhtä huono huumorintaju, kuin mulla - myös parasta. 

IID25 IID11 IID10 IID13 IID4 IID

Sidenote: Harkitsin hetken Olympuksen ostamista ihan vain tuon ihanan kamerahihnan takia. Muutenkin yhteistyökumppaneiden pisteet oli tänä vuonna todella onnistuneesti toteutettu ja niitä oli oikeasti mielenkiintoista kierrellä (voisipa tähän asettaa ääniviestin, jossa totean hyvin möreään ääneen "tämä ei ole maksettu mainos"). Kotiin raahasin tuolta säkillisen ilmaista krääsää, josta suklaat, pähkinät ja jäähilesiiderit ovat kaikki kummasti jo uponneet parempiin suihin. Ihme ja kumma. #Kesäkuntoon 2089 (meinasin tehdä tähän hyvin mauttoman luurankovitsin, mutta jätetään nyt sikseen tällä kertaa) 

Odotan kyllä innolla seuraavaakin blogitapahtumaa, sillä tämä oli ainakin mun näkövinkkelistäni todella onnistunut. Voimakasta arkiviikon alkua kaikille, me pystytään tähän!

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Mitämitä meillähä on hyvä huumorintaju !! Ja pliiiiiiiis mä vielä kysyin tossa viinilasikuvassa et "eihä tää mun ponnari nyt vaaaan näy sillee tyhmästi?" "Juuei" :DDDDD Haha oot ihana toivottavasti meistä tulee vielä naapureita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDDD Juu ei näy ei :DDDD Sitä mäkin toivon, Turku tarvitsee enemmän bloggaajia (ja hulvattomia tyyppejä)!!

      Poista
  2. Toi tapahtuma kyllä näytti olevan todella onnistunut tänä vuonna, toivottavasti pääsisi ensi kerralla myös itekkin taas osallistumaan :) Upeita kuvia oot kyllä saanu otettua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, onneksi näitäkin taitaa olla kaksi kertaa vuodessa niin ei tarvitse ikuisuutta odotella :) Kiitos, kyllä noista puitteista saa tosiaan ihan kivoja otoksia!

      Poista
  3. Voitko alkaa tekee iltasatuja snappiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan näin 18 päivää myöhemmin :D En ole nyt ihan varma, että mistä puhut XD Haluatko tarkentaa?

      Poista
    2. No sellasia tarinoita, kyllähän sä tiedät. :)

      Poista
  4. Voitko käydä tykkäämässä meidän koulun kuvista Instakisassa?
    https://instagram.com/p/BFi9s_4MvVp/
    https://instagram.com/p/BFi3XhYsvbU/
    https://instagram.com/p/BFi3MOSsvbL/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt noita kuvia :D Tägää mut niihin niin totta kai voin tykätä :)

      Poista

LUKIJAT