TALVEN SUOSIKKIASU

11.13

Ihanaa joulukuun ensimmäistä muruset! Itselläni raikaa ainakin joululista ja aamiaiseksi vedin kourallisen pipareita - perfect. Joulu on aivan ihanaa aikaa, aah. Tuben puolelle ilmestyykin näiltä näkymin loppuviikosta myös jouluaiheista materiaalia, pitäkäähän silmät siis auki. 

Jätetään joulu kuitenkin hetkeksi aikaa sikseen ja keskitytään johonkin hyvin harvinaiseen - asukuviin. Käytiin Siirien kanssa viime viikolla napsimassa muutamat kuvat ja tyylilleni uskollisena nakkasin päälle mun ihan absolut fave -yhdistelmän: kamelitakin ja hupparin.

kamelitakki9 kamelitakki10 kamelitakki8 kamelitakki7 kamelitakki5 kamelitakki
takki Zara 
huppari H&M
kengät Timberland

Hei, mikä on enemmän 8-luokkalaista kuin H&M:n huppari? Ainakin silloin joskus muinoin, kun itse vielä nautin peruskoulun tunneista, nuo henkkamaukan hupparit oli yleisempiä kuin kiinalaiset Kiinassa. Aluperin ostin ko. hupputakin kotiasuksi, mutta niinhän siinä sitten kävi, että roikotan tuota niskassani ihan viikottaisella tasolla ulkonakin. Joku tuossa kamelitakin ja hupparin yhdistelmässä iskee muhun tavallista kovempaa. Ehkä se on se mukavuus?

Kurkin pitkästä aikaa blogin statseja ja huh, eihän täällä tunnu olevan enää ketään. Sinänsähän tällä ei ole mulle mitään väliä, koska kirjoittelen itselleni ja teille harvoille, ketkä siellä jaksaa vielä seurailla näiden lukemattomien taukojenkin jälkeen hah. Lämmöllä kuitenkin muistelen niitä aikoja, kun kävijöitä riitti kymmenkertaisesti nykyisiin lukuihin. Pitäisköhän ruveta blogiaktiiviksi hmm.. Sen sijaan taidan nyt sulloa vielä muutaman piparin kiduksiini ja nauttia joulufiiliksestä! 

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Hei suosittelen laittamaan sen jonkun asetuksen päälle ettei Bloglovinista ja vastaavista voi lukea postauksia ilman niiden kokonaan avaamista! Itse luen juurikin Bloglovinin kautta ja oon kuullut että sen kautta lukevat eivät tule mukaan noihin kävijälaskureihin jos postausta ei avaa kokonaan:/ tai jotain, kannattaa varmistaa vielä joltain fiksummalta xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa hei tosi hyvä vinkki!! Oon itse asiassa kuullut tästä, mutta jotenkin oon täysin unohtanut koko jutun 😊 Kiitos hei kommentista ja muistutuksesta, tä oli superhyödyllinen!!

      Poista
  2. Kyllä täällä edelleen mukana ollaan ja postauksia luetaan, yleensä ite tuntuu lukevan blogeja puhelimella ja sillon kommentointi jää vähän vähäiselle, mikä on harmi juttu kun itsekkin tietää miten paljon yksikin kommentti piristää päivää :) Ihan mielettömän kiva asuyhdistelmä, siis vau ♥ Mulla on ihan oikeasti yläaste ajalta saakka oleva harmaa huppari, joka on edelleen käytössä :D mitä sitä hyvää pois heittämään, kun edelleenkin ajaa asiansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toi on kyllä niin totta - tulee liian harvoin kommentoitua muille 🤔 tosin mulla on kävijätkin ihan superalhaalla nykyisin, mut samapa tuo kun siellä on niin ihania tyyppejä 😊 Ja joo hei hupparit kunniaan, en luovu niistä enää koskaan 😍 täytyykin käydä kurkkimassa sun blogi samantien 😊

      Poista

LUKIJAT