OVER THE KNEE BOOTS

21.22

asu1 asu3 asu5 asu6hame Zara 
otkb Dinsko

Hello kiddos ja ihanaa sunnuntai-iltaa! Mulla on takana aivan ihana viikonloppu, johon on kuulunut niin perjantain leffailua, kuin eilisen juhlimistakin. Perjantaina oli siis tosiaan viimeinen vuoroni OPlla ja ei voi muuta sanoa, kuin että ikävä tulee olemaan sekä itse duunia että mahtavia duunikavereita. Tiistaina palaankin sitten jo Kappahliin muutamaksi kuukaudeksi, jonka jälkeen aikeissa olisi taas viettää elokuu Hollannissa. Not bad at all, hyvä kesä tulossa!

Mun tekisi mieli kirjoittaa tähän kappale tyhmistä ihmisistä. Olen alkanut pikku hiljaa huomaamaan, miten vähän kestän enää välinpitämättömyyttä tai tahallista tietämättömyyttä. Menee nykyään liiankin helposti tunteisiin (...sisimpääni matkustan. Joojaniiiiiiiiiiiiin taakse verhon kurkistan). Ehkä tämä on osa sitä, kun alkaa käsittämään yhä enemmän, minkälainen ihminen itse todellisuudessa on ja sitä kautta näkee myös muissa ympärillä hyörivissä tyypeissä uusia piirteitä niin hyvässä kuin pahassakin. 

Noh, menipäs taas turhan deepiksi, ottaen huomioon, etten ole strutsi. Koska ne sulloo päätään liian syvälle, tiedättehän. Olisinpa strutsi. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! 

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Hahaa sun blogia on kyl niin huippu lukee ku sun huumorintaju iskee niin hyvin :D Nauroin taas niin paljon. Erityisesti strutsi lämmitti mieltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah mun mieltä aina lämmittää, kun kuulen, että meitä huonon huumorin tyyppejä mahtuu tänne mun lisäksi muitakin!! Tulee hieman vähemmän hullu olo ;)

      Poista

LUKIJAT